Helmikuu oli kuukausista julmin
mikään ei ollut vielä herännyt eloon
emme ehtineet saada kevään elonmerkkejä
Julman, aution maan maisemassa
myös inhimillinen menehtyminen
löi meitä surulla ja kaipauksella
Suvun vanhin sai arvoisensa, rauhallisen
hiljaisen lähdön, kuin uneen nukkuen
Nyt minun ja loppuni välillä ei ole suojaavaa sukupolvea
ymmärrän elämän ja kuoleman
minun kuuluu olla seuraava
Toivon, maa antaa vielä minulle kukintojaan
kunnes ottaa minut omakseen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti