Oikein pinnistäessäni näen
                        kuusikymmentä vuotta taaksepäin

                        Niin pitkään mahtuu paljon
                        hyvää ja pahaa

                       Mikään entisessä
                       ei tapahdu nyt

                       En anna menneen vaikuttaa

                       Juon teeni ja
                       rauhoitun tulevaan


 


                                                

                                    Kymmenes kuu,
                         ruskean virran raskas soutu
                               Lehtipuiden viluiset
                                  paljaat käsivarret

                                     Paitani kastuu
                    raskaan märän sumun syleilyssä
   jalkani niljakkaiden, maatuvien lehtien kasoissa

                    kaiken kauniin aika on lopussa
                            alkaa hiljainen odotus


 


Lähellä hiljaisuutta

kaukana pimeydestä

joka selättäisi minut ylivoimallaan


Kosken  yksinäisyyden hiljaisuutta

annan sen helliä sydämeni rauhaa


Taivaan pudotessa palaan menneisyyteeni

kirjaston edessä seisova suihkulähde

sieltä ammensin sykkiviä säkeitä


En huku lähteeni veteen

hukun pimeyden ytimeen



 



Tukehduttaa minua kuin hikinen lakana, joka kietoutuu kaulaani piehtaroidessani tuskissani sängyssäni
(viha)

Voimakkaan onnistumisen tunteen euforisessa kuohussa kuin kontrastina kuiskattu tunnustus
(herkkyys)

Harvakseltaan kohtaamani häiriötilanne tunnetoiminnoissani syttyy kuin kerosiini näkymättömään liekkiinsä, sammuu huomaamattani unohduksiin
(onni)

Kuin yrittäisin hahmottaa toisessa galaksissa aukeavia maailmoja kun yritän ymmärtää vasemman kylkeni tuntemuksia
(kipu)

Pitkänmatkan juoksussa tärkeintä tasainen rytmi, mielipiteiden ja ajatusten tyhjentyminen, usko maalissa odottavaan palkintoon
(rakkaus)

Kun itseäni isompi, pelottava, synkkien metsien kasvoton hirviö ottaa minut lopulliseen syleilyynsä, hetki ennen hämärää
(pettymys)

Kevään ensimmäinen leskenlehti, todiste kaiken alusta, poimitaan, leikataan, myrkytetään, silti juurestaan kasvaa uudestaan, uudestaan
(itsevarmuus)

Kun muurahainen nostaa selkäänsä itseään 5 kertaa suuremman ja 10 kertaa painavamman kaarnan,
kuljettaa sen loputtoman matkan kekoonsa, väsymättä, ylittäen itsensä moninkertaisesti
(vahvuus)

Oppisinpa kirjoittamaan lauseita hengästyttävillä ajatuksilla, sanoja kuin villieläinten jahtaavat katseet, kappaleet kuljettaisivat lukijan koskien kuohuista kohti seuraavan kappaleen avaruuden valloittavaa valon nopeudella kulkevaa sukkulaa
(itsemotivointi)

Näen tiukasti folioon käärityn sätkivän olennon aivan elämänsä alussa,
vaikka edessäni on valtava tiskivuori ja kumihanskat kiristävät ranteitani
(mielikuvan voima)

Joen makea, ravinteikas vesi kohtaa suistossa meren suolaisen kovuuden
yhtyessään ne sekoittuvat toisiinsa ja rajapintoihin muodostuu otollisia tiloja lisääntymisten leikeille
(ensisuudelma)



 

                                    Helmikuu oli kuukausista julmin
                                    mikään ei ollut vielä herännyt eloon
                                    emme ehtineet saada kevään elonmerkkejä

                                    Julman, aution maan maisemassa
                                    myös inhimillinen menehtyminen
                                    löi meitä surulla ja kaipauksella

                                    Suvun vanhin sai arvoisensa, rauhallisen
                                    hiljaisen lähdön, kuin uneen nukkuen

                                    Nyt minun ja loppuni välillä ei ole suojaavaa sukupolvea
                                    ymmärrän elämän ja kuoleman
                                    minun kuuluu olla seuraava

                                    Toivon, maa antaa vielä minulle kukintojaan
                                    kunnes ottaa minut omakseen